Paremmat näkymät
Viime sunnuntaina oli tarkoitus kuvata työhuoneen uusi järjestys. Toisin kuitenkin kävi, sillä kotiutuessani työhuone oli pienten virpojien toimesta kovin saanut jälleen uuden ilmeen. Vihdoinkin sain kuvattua muutoksen ja ajattelin ensimmäisenä esitellä työpöydän suunnan. Itse muutokseen olen kovin tyytyväinen sekä visuaalisesti, että käytännön kannalta ajateltuna. Työhuoneen ohi kulkiessa, ei silmään pistä työpöytä paperipinoineen. Vaan seesteisempi ja kodikkaampi näkymä. Työskennellessä voin ihastella ikkunasta avautuvaa metsämaisemaa. Työpöydän viereen asettuu ilmoitustaulu, jolle tykkään kerätä kauniita valokuvia ja muita hyödyllisiä juttuja.
Huoneeseen paistaa ilta-aurinko, joka siivilöityy kauniisti laskosverhojen lävitse. Auringonsäteet valaisee kivasti kaappien päällä olevia tauluja, jotka olen halunnut jättää rennosti seinään nojaamaan. Tauluja olen sijoittanut myös lattialle, ettei kaapin päällinen menisi niin täydennäköiseksi. Tykkään kovasti tällaisesta rennosta tyylistä, jota on helppo muokata. Samoin, kuin avohyllykkö joka löytyy toiselta puolelta huonetta. Siitä lisää kuitenkin toisena päivänä.
0 Comments