Leluputiikista leikkimökkiin

Olen seurannut kuinka lapset ja heidän kaverinsa innostuvat keväällä leikkimökistämme. Kokkailua, kauppaleikkejä, kahviota ja kaikkea mitä mieleen juolahtaa, eikä leikkijöiden iälläkään niin väliä. Leikkimökki tuntuu antavan vähän isommallekin lapselle mahdollisuuden olla lapsi, joka sukeltaa hetkeksi leikinmaailmaan.
Leikkimökkimme leluista lähes kaikki lelut ovat puisia. Puusta valmistetut lelut olen todennut kaikinpuolin hyviksi ja pitkäaikaisiksi investoinneiksi. Nykyään puisia leluja on tullut paljon markkinoille ja suloisiin lelukauppoihin. Sain stailata leikkimökkimme erään ihanan Leluputiikin puisilla leluilla.

 

 Kuvauslainassa olleista tuotteista omaksi suosikikseni nousi teeastiasto, jossa oli myös ihanat teepussit sekä sokeripalat. Ihastuin myös kärpässienijakkaraan, joka on kotimaista tuotantoa. Jakkaran kärpässieniaihe jatkui myös toisessa lainassa olleista astioista.
Lasten suosikiksi nousi lääkärilaukku, jonka avulla leikkimökistä muovautui hetkessä eläinlääkärin vastaanotto. Potilaana sai toimia Feetu- koira, joka pääsi rokotettavaksi.
Kuvaamisen jälkeen koitti se vaikein hetki, kun tuotteet piti pakata palautusta varten.Itselleni jäi kaikinpuolin positiivinen kuva tuotteista. Luulenpa, että jatkossa lasten ja heidän kavereidensa synttärilahjat tullaan hankkimaan Leluputiikin hyllyiltä.
Leluputiikilla on verkkokauppa, jossa on valikoimassa toinen toistaan kauniimpia leluja ja kivoja askartelutuotteita. Leluputiikin liiketilat sijaitsevat Taitokorttelissa.
Heidän Facebook- sivuilta kannattaa seurata liikkeeseen saapuneita uutuuksia, kampanjoita ja arvontoja.
Pääsette vielä yhden postauksen verran tutustumaan Leuputiikin tuotevalikoimaan, sillä kuvasin leluja myös osana meidän olohuoneen sisustusta.
Blogiyhteistyö