Aikaa itselle ja ystäville
Kesä on mennyt pitkälti lasten ehdoilla. Kavereita, uintia ja yhdessä tekemistä. Eilen olimme 13 lapsen kanssa Kesämaassa nauttimassa lämmöstä ja lasten riemusta. Välillä on kuitenkin hyvä ottaa aikaa itselle ja ystäville. Useamman vuoden ajan olen järjestänyt ystäville illanvieton mökillämme. Tälläkin kertaa hyvä sää suosi meitä ja saimme valtavan kauniit puitteet tapaamiselle.
Teen arjessa hyvin paljon ruokaa, mutta usein ruoanlaittoon ei ole valtavasti aikaa. Ruokaa on kiva tehdä ajan kanssa, koristellen tarjottavat ja kokeilla erilaisia kattauksia. Näin erityisenä päivänä oli kiva kattaa pöytäkin hiukan juhlallisemmin (ruoasta ja kattauksesta ajattelin tehdä oman postauksensa).
Lapsi perheeessä elämä on hektistä ja heidän ehdoilla menemistä. Aikuisten kesken mökkeily on hyvin rentoa niinkuin tälläkin kertaa. Päivän aikana ehti istahtaa laiturille, turista aikuisten juttuja ja lämmittää savusaunan sekä paljun.
Jutustelu jatkui ruokapöydässä jossa viihdyimmekin useamman tunnin. Puhe ja nauru ei hyytynyt edes auringonlaskuun. Jossakin vaiheessa sään kylmetessä oli aika siirtyä paljun ja savusaunan lämpöön.
Aamuyöstä siirryimme sisätiloihin ja ihastelimme valkenevaa aamua. Aamulla pirteimmät pääsi keräämään uusia kokemuksia ravutuksen merkeissä. Ravustus oppaana heillä toimi pieni puhelias poikani joka oli esitellyt heille matkalla olevat majavanpadot ja kertonut ravustuksen saloja. Itselleni kyseinen harrastus on tullut hyvin tutuksi joten jäin suosiolla aamupalan laittoon.
Kesäkeittiön terassilla nautimme aamupalan ja kun on kyse meistä puheliaista Karjalaisnaisista niin puheensorina oli edelleenkin tasaista. Tällaiset tapaamiset antaa voimia pitkäksi aikaa, hyvät ystävät on suuri voimavara ja heistäkin pitää pitää huolta. Kiitoksia heille tätäkin kautta!
Kuvassa osa ystävien tuomisista, ihanat kastehelmilyhdyt joita olen käyttänyt jo ahkerasti. Muistot tallentuu mieliin ja lyhdyt muistuttaa ihanista yhteisistä hetkistä mökimme pöydällä.
0 Comments